Murskaus

Murskauslaitosten siirtäminen vaatii erikoiskalusteita. Yhteistyökumppaneidemme avulla murskauslaitokset siirtyvät joustavasti työmailta toisille. Murskaus- ja seulonta palveluita suoritamme koko Suomen alueella. Urakoimme asiakkaan tarpeen mukaisesti niin pienemmät kuin suuremmatkin murskaus kohteet.

Murskauksien lisäksi hoidamme kivien ja betonin rikotukset. Rikotuksia teemme Itä-Suomen alueella sopimuksen mukaan.

Toteutamme soran ja kallion murskaukset ja seulonnat avaimet käteen-periaatteella siten, että rakentaminen voi edetä sujuvasti kokonaisuutena kaikilla osa-alueilla.

Murske sopii esimerkiksi teiden, jalkakäytävien ja viemäreiden tiivistykseksi sekä täytemaaksi. Mursketta voidaan käyttää myös vaikkapa vesiaiheen pohjan täytteenä puutarhassa. Asiakkaitamme ovat rakennus- ja maanrakennusalan liikkeet, teiden rakennuttajat, asfaltti- ja soraliikkeet, kunnat, kaivokset ja yksityishenkilöt.

Ota yhteyttä